image_stress
Vaivat

Ponnistus- eli rasitusinkontinenssi

Ponnistusinkontinenssi on yleisin inkontinenssimuoto, ja sitä esiintyy pääasiassa vaihdevuodet ohittaneilla naisilla.

Virtsan karkailu rasituksessa, esimerkiksi kuntoillessa, raskaita tavaroita nostaessa tai yskiessä, voi olla merkki ponnistus- eli rasitusinkontinenssista.

Joskus virtsaa karkaa muutama pisara. Monet eivät uskalla puhua ongelmastaan, vaan kärsivät hiljaa, vaikka apua olisi saatavilla.

Useammin naisten vaiva

Ponnistusinkontinenssi on yleisempää naisilla. Normaalisti virtsarakkoa ja virtsaputkea tukevat lihakset ja sidekudos estävät virtsankarkailun. Ne voivat kuitenkin heikentyä raskauden jälkeen. Synnytyksen yhteydessä lantionpohja tai sukuelinten hermot voivat vaurioitua. Tämä voi aiheuttaa ponnistusinkontinenssia.

Ponnistusinkontinenssi:

  • tahaton virtsan karkaaminen fyysisen rasituksen yhteydessä

  • ilmenee yleensä vähäisenä virtsankarkailuna mm. yskiessä tai aivastaessa

  • hoitona elintapamuutokset, lantionpohjan lihasten harjoittaminen ja/tai leikkaus.

Miehillä ponnistusinkontinenssia voi esiintyä esimerkiksi eturauhasleikkauksen jälkeen, jos virtsaputkea ympäröivä sulkijalihas on vaurioitunut. Lihakset heikkenevät iän myötä. Kun virtsarakkoa kannattelevat kudokset heikentyvät, virtsarakkoon kohdistuu painetta. Myös virtsaputkea ympäröivät lihakset, jotka auttavat pitämään virtsan rakossa, voivat heikentyä iän myötä. Tämä lisää tiputteluongelmien ja äkillisen virtsaamispakon riskiä.

Apua inkontinenssiin

Inkontinenssiin voi tarvita apukeinoja, jotta virtsankarkailusta ei tarvitse olla jatkuvasti huolissaan. Inkontinenssisuojia on erilaisia sekä miehille että naisille. Suojia on saatavilla eriasteiseen virtsankarkailuun erimuotoisina ja -kokoisina, jotta ne istuisivat mahdollisimman hyvin. Lääkäri, uroterapeutti tai sairaanhoitaja voi auttaa oikean suojan löytämisessä. Monet suojista ovat kertakäyttöisiä, mutta on olemassa myös pestäviä suojia useampaa käyttökertaa varten. Lievässä virtsankarkailussa voivat riittää inkontinenssisuojan sisältävät alushousut.

Saatavilla on myös suojia, joita voidaan käyttää esimerkiksi tuolilla tai sängyssä. Näitäkin on saatavana kertakäyttöisinä ja useampaa käyttökertaa varten. Lääkärin määräämät inkontinenssisuojat ovat potilaalle usein maksuttomia.

Naisten inkontinenssisuojat

Ponnistusinkontinenssiin on saatavilla useita suojavaihtoehtoja. Yksi vaihtoehto on pieni silikonitulppa, joka työnnetään virtsaputkeen. Tulppa otetaan pois ennen virtsaamista, ja sen jälkeen asetetaan uusi tulppa. Tulppa on pehmeä, ja sen kärjessä on pieni pallo, joka pitää tulpan paikallaan. Toinen vaihtoehto on inkontinenssitamponi, joka tukee aktiivisesti virtsarakon kaulaa. Tamponi työnnetään emättimeen asettimen avulla ja poistetaan vetämällä narusta kuten tavallinen tamponi.

Miesten inkontinenssisuojat

Virtsankarkailuun on saatavilla imukykyisiä inkontinenssisuojia/vaippoja, jotka on kehitetty nimenomaan miehille. Yksi vaihtoehto on myös virtsankerääjä. Virtsankerääjä muistuttaa kondomia, mutta sen päässä on putki, jota pitkin virtsa kulkeutuu pois. Virtsankerääjään liitetään virtsapussi, joka kiinnitetään reiteen ja tyhjennetään tarpeen mukaan.

Katetri on ohut, putkimainen muoviletku, joka viedään virtsarakkoon virtsaputken kautta ja jonka kautta rakko pystyy tyhjentymään. Kestokatetri vaihdetaan kolmen kuukauden välein. Joissain tapauksissa katetri voidaan asettaa suoraan rakkoon vatsanpeitteiden läpi. Aukko sijaitsee muutaman senttimetrin korkeudella häpyluusta. Tätä kutsutaan virtsarakkoavanteeksi. Vaihtoehtona on myös tyhjennyskatetri, jonka voi itse asettaa virtsarakkoon muutaman kerran vuorokaudessa ja tyhjentää rakon tällä tavalla. Tätä menetelmää kutsutaan toistokatetroinniksi.